Perunkirjoitus
Perunkirjoitukset ja kuolinpesän hoito asiantuntevasti, räätälöitynä teidän tarpeidenne mukaan
Perunkirjoitus tulee toimittaa kolmen kuukauden kuluessa henkilön kuolemasta. Perukirja on asiakirja, jossa selvitetään kuolinpesän tila, eli luetteloidaan vainajan omaisuus ja velat, samalla perukirja toimii pohjana myöhemmin toimitettavalle perinnönjaolle. Perukirja vaatii aina tarkkaa ja huolellista työtä, joten monesti on syytä kääntyä ammattilaisten puoleen.
Meille perunkirjoituksen toimittaminen on arkipäivää, joten kauttamme saatte ammattitaidolla tehdyt perunkirjoitukset.
Koska jokainen perunkirjoitus on aina erilainen, sovimme kanssanne henkilökohtaisen tapaamisen, jossa kartoitamme kuolinpesän tilanteen. Näin saamme yhdessä sovittua juuri teidän tilanteeseenne sopivan palvelukokonaisuuden, jossa alan ammattilaiset hoitavat yhteistyössä kaikki kuolinpesän asiat juuri sovitulla tavalla alusta loppuun saakka.
Räätälöimme teille sopivan palvelukokonaisuuden, joka voi sisältää esimerkiksi kaiken mahdollisen kuolinpesän hoitoon liittyvät asiat. Näitä voivat olla esimerkiksi pankkiasiointi kuten laskujen maksamiset ja saldotodistusten hankinta, tallelokeroiden tyhjentämiset/ luettelointi, kuolinpesän asuntojen arvioinnit, tyhjentämiset ja myyntiin asti saattaminen, ylivelkaisten kuolinpesien hoidot, perukirjan toimittaminen eri tahoille kuten pankit, vakuutusyhtiöt, verottaja ym.
Perunkirjoituksen hinta alkaen 550€
Jokainen kuolinpesä on ainutlaatuinen ja vaatii erilaista työmäärää, joten perunkirjoituksen lopullinen hinta vaihtelee. Varaa aika ilmaiseen alkupalaveriin, jossa sovimme teille sopivan palvelukokonaisuuden. Teemme myös kotikäyntejä sekä etätapaamisia.
Perunkirjoitus - muistilista
TARVITSET PERUNKIRJOITUSTA VARTEN SEURAAVAT LIITTEET:
1. YLEISET ASIAKIRJAT
• Virkatodistus vainajasta sukuselvityksellä 15. ikävuodesta alkaen
kuolemaan saakka. (seurakunnat ja/tai digi- ja väestövirasto)
• Testamentti
• Kirjallinen ilmoitus perinnönluopumisesta etukäteen
• Avioehtosopimus tai ositussopimus
• Ensiksi kuolleen puolison jälkeen laadittu perukirja LIITTEINEEN
• Ensiksi kuolleen puolison jälkeen laadittu ositus- ja perinnönjakokirja
• Tallelokeron tarkistus, jos säilytyksessä asiakirjoja
• Selvitys henkivakuutuksen tai hautausavustuksen korvauksesta
• Annetut lahjat ja ennakkoperinnöt
2. OMAISUUS - Vainajan (ja lesken)
• Käteiset rahavarat
• Pankin saldo- ja korkotodistus kaikista vainajan sekä lesken nimissä
olevista talletuksista kuolinpäivän mukaisineen pääomineen ja korkoineen
• Vainajan tiliotteet ainakin kuolin kuukaudelta ja mahdollisesti myös
seuraavalta kuukaudelta
• Isännöitsijäntodistus ja asunto-osakkeen käypä arvo.
Asuntojen arvioinneissa hautaustoimistolla on mahdollisuus käyttää
yhteistyökumppaneitaan.
• Kiinteistön lainhuutotodistus sekä käypä arvo
• Kuolinpesän osuudet, jos osakkaana jakamattomassa kuolinpesässä
• Kulkuneuvot ja niiden käypä arvo sekä rekisteriotteet
• Arvopaperit
• Luettelo irtaimistosta, jos on jotain arvokasta kuten merkittävä taide
• Muu omaisuus, jolla taloudellista arvoa
• Saatavat (palkat, p
3. VELAT - Vainajan (ja lesken)
• Pankki- ja muut velat, pääoma ja korko kuolinhetkellä
• Takaukset
• Kuitit ja laskut kaikista kuolinpäivänä maksamatta olleista laskuista
(esim. sähkö, vakuutus, puhelin jne.)
• Sairaalamaksut
• Verotus (jäännösvero/ palautukset)
• Kuitit ja laskut hautajaiskuluista
• Hautakiven kustannusarvio
• Selvitys hautausavustuksesta (voi hakea hautajaisten jälkeen)
KUOLINPESÄN OSAKAS ON OIKEUTETTU YKSINÄÄN, ILMAN MUILTA OSAKKAILTA SAATUA VALTAKIRJAA:
• saamaan perunkirjoitusta varten saldotodistukset vainajan varallisuudesta,
lainoista ja vastuista kuolinpäivänä
• saamaan muutenkin tietoja vainajan pankkiasioiden kuolinpäivän tilanteesta ja
sen jälkeen
• jättämään pankille maksettavaksi vainajan tililtä hautajaisiin tai muuten selvästi
kuolintapaukseen liittyviä laskuja taikka vainajalle kuuluneita puhelin-, sähkö-, tai
yhtiövastikelaskuja
• luetteloimaan vainajan tallelokeron sisällön yhdessä pankin kahden
toimihenkilön kanssa.
Selvitykseksi riittää tällöin sukuselvitys, josta on nähtävissä, että kyseinen
henkilö on kuolinpesän osakas.
Perunkirjoitus - Erilaisia palveluitamme kuolinpesälle:
- Kaikki pankkiasioinnit mm. laskujen maksut ja saldotodistusten tilaaminen
- Asuntojen tyhjentämiset ja myyntiin asti saattaminen, yhteistyö kiinteistönvälittäjien kanssa
- Eri tahojen kanssa asiointi, kuten verottaja, pankit ja vakuutusyhtiöt
- Kaikkien tärkeiden dokumenttien kerääminen perukirjaa varten
- Ositus- ja jakotoimitukset